Palkkatuki

Pälkäneen kunta työllistää harkintansa mukaan palkkatuen avulla pälkäneläisiä pidempään työttömänä olleita työnhakijoita.

Palkkatuella työllistämistä edeltää yleensä joko kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun jakso Pälkäneen kunnan eri yksiköissä.

Palkkatuella työllistäminen edellyttää oikeutta palkkatukeen. Sen saa selvitettyä te-toimistosta.

Palkkatukea myönnetään nykyisten te-toimiston säännösten mukaan pääsääntöisesti puoleksi vuodeksi.

Pälkäneen kunta voi myös työnhakijan kanssa yhteisesti sopien edelleensijoittaa palkkatuen avulla työllistämänsä työnhakijan toisen työnantajan palvelukseen mikäli se on työnhakijan työllistymiseksi tarkoituksenmukaista.


Mikäli olet kiinnostunut palkkatuella työllistämisestä Pälkäneen kunnassa tai alueen yrityksissä, niin ole yhteydessä kunnan työllisyyspalveluihin.

Yhteystiedot:
työllisyyskoordinaattori
Panu Raivio
p. 050 411 8183
etunimi.sukunimi@palkane.fi